Niskan retkahdusvamma on yleinen liikenneonnettomuuksien seuraus, ja niitä esiintyy maailmassa vuosittain 235–300 tapausta 100 000 henkilöä kohden. Vaikka osa niskan retkahdusvamman saaneista toipuu nopeasti, vain 29–40 % toipuu lyhyessä ajassa, ja vuoden kuluttua noin 23 % kärsii edelleen oireista.¹
Niskan retkahdusvamma eli whiplash määritellään vammaksi, joka syntyy pään ja kaulan äkillisen kiihtyvyyden tai hidastuvuuden seurauksena suhteessa muuhun kehoon, tyypillisesti moottoriajoneuvon törmäyksessä. Vamma johtuu kaulan ja niskan kudoksiin kohdistuvasta voimasta, joka välittää niihin enemmän energiaa kuin kudokset kykenevät vastaanottamaan. Tämän seurauksena syntyy yleensä kudosvaurio, joka voi vaihdella lievästä lihas- tai sidekudosvenähdyksestä vakavampiin vaurioihin, kuten kudosrepeämään, nivelten sijoiltaanmenoon, luunmurtumaan tai selkäydinvammaan.³
Uusi niskan retkahdusvamman malli
Aiemmat mallit, jotka selittävät niskan retkahdusvammoja yksinomaan biomekaanisesti, ovat osoittautuneet riittämättömiksi ennustamaan toipumista. Uusien tietojen mukaan kudoksissa olevat kliiniset löydökset, selittävät pitkittyneet oireet vain noin 40–45 %:lla potilaista. Tämä tarkoittaa, että merkittävä osa niskan retkahdusvamman saaneista kärsii oireista, joiden mekanismit ovat monimutkaisempia.³
Uudempi lähestymistapa ymmärtää vamman monimutkaisena ilmiönä, jossa biomekaaniset, fysiologiset, psykologiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat yhdessä [3]. Niskan retkahdusvamma toimii alkuperäisenä stressitekijänä, mutta yksilön reaktio riippuu monista tekijöistä, kuten geneettisestä alttiudesta, aiemmista kokemuksista, kulttuurista ja mahdollisista kudosvaurioista²,³. Krooninen vamma ylläpitää itseään noidankehän kautta: haitallinen stressivaste ja kudosvauriot yhdistyvät pelkoon, eristäytymiseen ja toimintarajoitteisiin. Tämä moniulotteinen malli selittää, miksi samankaltaiset vammat voivat johtaa hyvin erilaisiin lopputuloksiin³.
Bussières ym. (2016) mukaan hoitosuositus akuutille ja pitkäaikaiselle niskan retkahdusvammalle perustuu monimuotoiseen lähestymistapaan, joka sisältää manuaalisen terapian, itsehoidon ohjeistuksen ja liikunnan eri määrissä yksilön tilanteeseen suhteutettuna¹.
Edellä mainittu malli ja hoitosuositus luovat kontekstin, jossa myös osteopaattisen hoidon roolia on tärkeää tarkastella. Opinnäytetyössäni tarkasteltiin osteopaattista hoitoa ja sen vaikutuksia niskan retkahdusvammassa. Opinnäytetyön tavoitteena oli lisätä tietoa osteopaattisesta hoidosta niskan retkahdusvammasta kuntoutuville sekä kuvata niskan retkahdusvamman osteopaattista hoitoa ja sen vaikutuksia. Integroivan kirjallisuuskatsauksen keinoin etsittiin vastauksia kahteen tutkimuskysymykseen: “mitä on niskan retkahdusvamman osteopaattinen hoito”, ja “mitä vaikutuksia on niskan retkahdusvamman osteopaattisella hoidolla”.
Opinnäytetyön tulokset
Seuraava luku perustuu opinnäytetyön tuloksiin, jotka on koottu neljästä artikkelista integratiivisen kirjallisuuskatsauksen pohjalta. Kolme artikkeleista oli tapaustutkimuksia ja yksi interventiotutkimus.
Ensimmäiseen tutkimuskysymykseen liittyen kirjallisuudessa nousi esille, että niskan retkahdusvamman osteopaattinen hoito alkaa kattavalla haastattelulla ja potilaan tutkimisella ensimmäisellä hoitokäynnillä. Niskan retkahdusvamman osteopaattinen hoito perustuu osteopaattisten periaatteiden huomioimiseen koko hoitoprosessin ajan. Hoito tehdään osteopaattisen arvioinnin perusteella, jossa jokaiselle tehdään yksilöllinen hoitosuunnitelma. Arviointi perustuu osteopaattiseen tutkimiseen somaattisen dysfunktion havaitsemiseksi eri kehon alueissa – tuloksissa nousivat esille erityisesti kallon ja rangan alue. Tutkimuksissa osteopaattinen hoito kohdistui erityisesti rangan, kielen, tai kallon alueelle. Osteopaatti voi antaa manuaalisen hoidon lisäksi asiakkaalleen myös ohjeita hoidon aikana.
Toiseen tutkimuskysymykseen liittyen kirjallisuuskatsauksen tulokset osoittavat, että osteopaattisella hoidolla on monia vaikutuksia asiakkaiden hyvinvointiin. Vaikutuksina ovat mm. kivun lievittyminen heti hoidon jälkeen ja hoitojakson myötä, liikelaajuuksien paraneminen, toimintahäiriöiden lievittyminen, oireiden helpottuminen ja kudosten rentoutuminen sekä elämänlaadun kohentuminen fyysisesti ja henkisesti. Yhdessä tutkimuksessa suurin osa asiakkaista kokivat osteopaattisen hoidon niskan retkahdusvamman hoidossa erinomaiseksi tai hyväksi, ja kaikki osallistujat suosittelivat hoitomuotoa kokemustensa perusteella. Osteopaattisilla hoidoilla oli harvoin negatiivisia hoitoreaktioita, ja ne harvat reaktiot koostuivat lyhytaikaisesta väsymyksestä tai lievästä kivusta hoidon aikana tai jälkeen, jotka lievittyivät itsestään.
Käytännön merkitys
Niskan retkahdusvamman jälkeen osalla potilaista pitkittyneet oireet voivat johtua kliinisistä löydöksistä, ja toisinaan kiputuntemus voi myös olla selittämätön. Osteopatia tarjoaa tällaisissa tapauksissa integratiivisen lähestymistavan, joka yhdistää biomekaanisen paranemisen, kehon itseohjautuvan sääntelyn ja psykososiaalisen tuen. Terapeuttinen allianssi asiakkaan ja osteopaatin kesken luo mahdollisuuksia palauttaa luottamus kehon toimintakykyyn, vähentää pelkoa ja vahvistaa resilienssiä. Käytännössä tämä näkyy kivun ja liikerajoitusten lievittymisenä, stressin vähenemisenä sekä kehon kokonaisvaltaisen kokemuksen tukemisena. Kosketus, vuorovaikutus ja ohjattu liike auttavat säätelemään stressifysiologiaa, tukevat kudosten paranemista ja sovittavat yhteen mielen ja kehon tiloja²,³. Huomioiden, että alle puolet niskan retkahdusvammoista paranevat nopeasti, osteopaattisen hoidon mahdollisuudet auttaa asiakkaita, joilla oireet jatkuvat, ovat tämän tiedon valossa merkittävät.
Kirjoittaja:
Jukka Pasanen
Opiskelija, Osteopatian tutkinto-ohjelma, Metropolia Ammattikorkeakoulu
Lähteet:
1.Bussières, André & Stewart, Gregory & Al-Zoubi, Fadi & Decina, Philip & Descarreaux, Martin & Hayden, Jill & Hendrickson, Brenda & Hincapié, Cesar & Pagé, Isabelle & Passmore, Steven & Srbely, John & Stupar, Maja & Weisberg, Joel & Ornelas, Joseph 2016. The Treatment of Neck Pain–Associated Disorders and Whiplash-Associated Disorders: A Clinical Practice Guideline. Journal of Manipulative and Physiological Therapeutics. 2016; 39(8); 523–564.
2.Esteves, Jorge & Cerritelli, Francesco & Kim, Joohan & Friston, Karl 2022. Osteopathic Care as (En)active Inference: A Theoretical Framework for Developing an Integrative Hypothesis in Osteopathy. Frontiers in Psychology. 2022; 13.
3. Walton, David & Elliott, James 2017. An Integrated Model of Chronic Whiplash-Associated Disorder. Journal of Orthopaedis & Sports Physical Therapy. 2017; 47(7); 462–471.